takana ja edessä. Paljon hyviä hetkiä ja auringonsäteitä, mutta myös niitä mustia aukkoja, joihin aina välillä tipahdimme väsymyksien hetkellä. Päivääkään en vaihtaisi pois jos kohta viime vuoden kahta viimeistä kuukautta en jää kaipaamaan. Koko marraskuun alku odotettiin suruviestiä ja sen tulessa oli jo alkanut sairastelu, joka jatkuu edelleen. Flunssien, korvatulehdusten keuhkoputkentulehdusten ja poskionteloidentulehduksen myötä vessasta alas menivät rauhaisa joulunodotus, lähes puolet isännän opinnoista (ei päässyt tentteihin sairastelujen vuoksi) ja suurimmat optimismin siemenet tulevan vuoden ja tulevaisuuden suunnitelmiemme suhteen.

Jouluun laskeuduimme epätyypillisesti hautajaisten kautta ja elämäni ensimmäistä kertaa olin itse laskemassa kukkalaitetta haudalle. Oli raskasta. Ei siitä sen enempää. Kyynelten läpi hymyn huulilleni sai oma esikoiseni, joka käytännön maamiehenä kommentoi haudan viereen käveltäessä "Äiti kato, on hiekkaa mennyt yli. Voi, voi." Lähes samaan hengenvetoon kävi pohtimaan millä vehkeellä hauta on kaivettu. Luulenpa, että isomummuakin nauratti pilvenreunalla meitä katsellessaan.

Joulu sitten vietettinkin valmiiden patojen vieressä mummulassa "Tampeli-kodissa" ja sairauslista kasvoi jo ennne aattoa kun Juho oli kerännyt jostain vesirokon, jee. Onneksi pääsi poika vähällä eikä tuo juuri menoa haitannut. Tai ei haitannut ainakaan enempää kuin muut taudit.

Kotiin päästiin tonttujen tuoman vuoren kanssa ennen tätä vuotta ja tietenkin uusien flunssien kera ja itse tietenkin oli ihan tajuton niin uudenvuoden aaton kuin päivänkin. Aaton kunniaksi isännältä poistettiin akuuttihoitona intissä taannoin hajonnut ja silloin paikkaltu poskihammas, kun se ihan konkrettisesti alkoi murentumaan. Samalla selvisi, että siellä oli muhinut myös tulehdus, joka syksyn aikana on kaatanut isäntää petiin milloin flunssasssa, heikotuksessa, huimauksessa. jne. Jotta vuoden alku olisi täydellinen niin nyt juuri tänään viralliseti totesimme vesirokon toisen aallon alkaneen - kaksoset alkavat iloisesti pilkkuuntua kuumeen keralla. Siirin kohdalla emme vain tiedä, että onko kyseessä vesirokon kuume vain uusiutuneen korva- ja keuhkoputkentulehdus. Niin ja isännällä iloinen flunssa alkutekijöissään. Tuskin maltamme odottaa influenssa-aaltoa ja Matiaksen vesirokkoa... hän kun on se huonoihoisin muutenkin.

Ei siis kurjuutta kummempaa meillä ja ihan taatust tämä vuosi vetää rankkuudessaan vertoja viime vuodelle. Pikkusen pelottaakin, että miten sitä jaksaa kun on jo nyt vuoden alussa ihan puhki ja suunnitelmatkin on taas tehty uudestaan tulevaisuuden suhteen. Onneksi huumorista ja naurun säilymisestä vastaa Juho, joka tykkää lääkkeistä (homishelmet ja pamol) niin paljon, että määrätietoisesti valitti korva- ja päänsärkyä. Sen verran energinen oli kuitenkin, ettemme heti tropanneet hullun lailla, vaan tenttasimme tiukasti mihin sattuu... kas kun kipu muutti viiden minuutin välein paikkaa. Tunnusti sitten lopulta, että ei oikeasti ole korvat kipeänä, mutta hän voisi mielellään ottaa hiukan lääkettä. Sittemmin on puhuttu melkoisesti narraamisesta. Mustasta huumorista vastaavatkin sitten neuvolantädit, kerhotädit ja lekurit, jotka kauhistelevat meidän tilannetta ja toteavat meidän olevan kotiavun tarpeessa. Meidän tarvitsisi tehdä vain yksi kappales lastensuojeluilmotuksia itsestämme ja sen jälkeen ei sitten tarvitsisikaan huolehtia siivouksen lisäksi opettajan uran jatkostakaan, kummankaan.

Postauksen synkistä pohjavirroista huolimatta meillä menee oikeasti olosuhteet huomioonottaen hyvin ja kun vain saa itsensä ja perheensä kuntoon niin elämä maistuisi taas mukavammalta tälläseslle peruspessimistille, joka vaikeuksien edessä valmistautuu pahimpaan pelkäämällä pahinta.

Mielenkiintoista uutta vuotta kaikille ja kiitos muistamisista!