Onnitteluita on tippunut joka puolelta tasaiseen tahtiin. Kiitos kaikille! Jotkut harvat ovat saaneet tiedon ihan livenä ja olen sittemmin harkinnut vakavasti kamerapuhelimen ostoa. Sillä kun olisi voinut ikuistaa ne pöllämystyneet kasvot ja silmät, joista näkee kun kuulijan aivot raksuttavat tietoa. Siis ne aidot reaktiot. Tämän hölmistyksen jälkeen on seurannut milloin hysteeristä naurua, itkua ja kaikkea siltä väliltä. Very interesting. Vain yksi on tunnustanut olevansa onnellinen, että kaksoset tulevat meille eikä heille. Virkistävä tapaus. Niin minä olen aina reagoinut monisikiöraskauksiin. Siunannut sitä, että itse vältyin. Nyt en tiedä mitä siunaisin.
Ihan sinut en vielä taida olla tämän asian kanssa ja sellaista valtavaa onnen tunnetta ei nyt tähän hätään ole vielä löytynyt takataskusta tai mistään muutakaan paikasta. Kaipa sekin on ihan normaalia - kunhan ei ikuisuuksia jatku. Tänään jutellessani ystävän kanssa ja kertoessani päälimmäisiä tuntemuksia, joita mm. tänäsen synnytysvalmennuksen vetäminen herätti, niin hän totesi, että "olet sitten jo ehtinyt löytämään aikamoisen pinon negatiivisia asioita, joiden kautta prosessoit asiaa". Joo, tunnustan. Edellinen kirjoitus puhukoon puolestaan... Toisaalta olen käytännön asioissa päässyt monessa jutussa jo itseäni tyydyttävään ratkaisuun ja enää tarvitsee niiden osalta vain suorittaa toteutus. Negaation kautta siis voi päästä positivismin lähteille. Ehkä. Hyvä, että muut uskovat minuun niin paljon. Oma usko itseeni tässä on tainnut eniten horjua.