ei lopulta ollut sellainen kuin toivoin... edes samanlainen kuin edellinen. Elämä laittaa näköjään aina paremmaksi tai tässä tapauksessa pahemmaksi. Tietysti jos oikein suurennuslasilla katselee niin lasten kohdalla on menty eteenpäin ja suuria yllätyksiä tai tunteita ei ole heidän kanssaan varsinaisesti koettu. Suurilla tunteilla tarkoitan mullistavia uusia diagnooseja tai uusia neurologisia ihmetyksen aiheita. Ilmeisesti omaan jo sen verran tietoa, että osaan hiukan ennakoida ja valmistautua asioihin. Tämän hetken iso huoli lienee poikakuopuksen villiintyminen ja hirvittävä omaehtoisuus, joka raastaa hermoja ja saa pelkäämään pahinta.

Se mihin en osannut valmistautua yhtään on puolison sairastuminen vakavasti. Eipä sellaista kukaan taida osata ennakoida. Joka tapauksessa toistuvat aivoverenvuodot heittivät arjen kerralla uusiksi ja sekaisin. Ei henkeä uhkaavaa, mutta kivuliasta ja lamauttavaa. Nyt eletään sitten sellaista näennäisnormaalia arkea missä joka päivä arvotaan uudelleen, että onko särky eilistä kovempaa ja jännitetään, että koska se taas muuttuu sellaiseksi, että leikkauspöytä kutsuu. Toivottavasti ei kutsu enää, vaikka vuotoa taas on. Riittäisi jo kovasti kolme otosta, sillä tämän lauman paimentaminen ilman toista aikuista on... no melko kauheaa itseasiassa. Arki vielä menee... viikonloput eivät ja juhlien vietto on tuskaa ilman apulaisia. Kiitos kaunis hädässä auttaneille!

Nyt uuden vuoden kynnyksellä en enää tiedä mitä toivoa tulevalta vuodelta. Aina kun on toivonut hyvää, parempaa, tai edes samanlaista vuotta niin alamäkeä on menty huimasti... olisiko nyt vuorossa sitten piirun verran haasteellisemman vuoden toivominen kierteen katkaisemiseksi? Vai sittenkin erinomaisen hienon vuoden toivominen? Ääh... pessimisti ei pety eli valitsen ensimmäisen vaihtoehdon.

Teille muille toivon täydestä sydämestäni

PAREMPAA UUTTA VUOTTA 2013!