Taas on yksi viikko elämästä hävinnyt kuin tuuleen. Jäljellä on muutama kuva, jotain hajanaisia muistoja ja iso väsy. Nukkuminen auttais, mutta hiukan on paperitöitä rästissä ja päivällä ei ehdi kun poikien kanssa on ihan tarpeeksi tohinaa muutenkin :) Ovat parat olleet melkein koko viikon sisällä, kun M on ollut räkäinen ja äiti saamaton.
Juttelin tänään hurmaavan Rouva H:n kanssa ja sain tehdä matkaa hänen elämäänsä, lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen, vanhuuteen ja mummuuteen. Pääsin myös pikamatkalle Värtsilään kun sain 20 minuutin haitariesityksen ennen kotiinlähtöä. Aivan lopuksi hän sanoi: "Aika kuluu niin nopeasti, aina on perjantai. Mitä vanhempi on, sitä nopeammin aika kuluu. Muista se." 
Asia mietityttää kovasti, sillä nytkin aika tuntuu harppovan vähintään 17 peninkulman saappaan askelin eteenpäin. Jos vauhti vaan kiihtyy niin elämähän on pian ohi. Niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa. Miten saisi kiinni hetkestä? Mistä rohkeutta elää niin kuin haluaa?