Juuh, huomenna on moottoritie kuuma vaikka tulis ämmiä äkeet selässä alas. Minä ja pojat nostetaan kytkin ja huristetaan Tampereelle mummun hoiviin. Juho ei meinaa saada unta kun odottaa niin ja äiti ei saa unta kun pakkaa, järjestelee ja säätää niin. Ja tietty bloggaa siinä sivussa. Se on varmaan säätöosaston kamaa tämä. Oikeesti äiti-ihmistä ei kyllä tommonen lähes parisataa kilsaa houkuta lainkaan. Muksut kun mätkii mahassa hervottomasti aina kun autoon istun ja toisekseen inhoan pitkän matkan ajoa... kas kun noi meidän pojat tykkää silleen kivasti oksennella äidin iloksi. Onneksi on sentään Juholle jo löydetty passeli homeopaattinen valmiste, jonka ansiosta (toivottavasti) oksulta vältytään ja toisekseen nuhaMakku vetänee sikeitä koko matkan, kun kerrankin saa luvan kanssa nukkua päikkärit.
Reissun kohokohta lienee perjantai-ilta, jolloin äiti ja seurueeseen junaillen liittyvä isi pääsevät teatteriin katselemaan Lukkosulaa ja lumpeenkukkia. Laaksosen Helin näytelmä siis tuo ja sen jälkeen kirmaamme johonkin paikalliseen ravinteliin illastamaan. Romantillisesti sitten menemme lasten viereen yöksi nukkumaan... sitten kun he jo nukkuvat. Jotta tämä ilta menisi samalla kaavalla kuin edelliset karkumatkamme, saanen itse jonkun sopivan viruksen ja poden kauheaa pahoinvointia koko reissun tai sitten isäntä saa migreenikohtauksen. Kun vielä muistetaan, että edellinen tämmöinen romantillinen aikuisilta vietettiin viime vuoden maaliskuussa (silloin tosin majatalossa yötä ja minulla joku noroyökötys päällä) niin näitähän on ihan solkenaan. Seuraavasta ei sitten olekaan mitään havaintoa. Villi veikkaus on, että seuraavat viisi vuotta kuluu neljää lasta hoitaen ja töitä tehden. Neljälle tenavalle kun tuon hoitopaikan löytäminen voi olla aika kiintoisaa ;) Tuossa iltana eräänä pohdimme, että on loppujen lopuksi aika tyrmistyttävää kuinka vähällä huollolla tämä meidän parisuhde tuntuu pysyvän yhdes koos. Kuinkahan kauan näin voi jatkaa?