Varoitus. Postaus saattaa sisältää rumia sanoja. Väsyttää.

Viime viikkojen aikana on tullut mitta täyteen selittämistä. Ei enää jaksa ymmärtää miksi ihmeessä koko ajan pitää selittää toisille mitä, miksi ja minkä helevetin takia. Tai no, joidenkin asioiden kohdalla kyllä ymmärtää miksi, muttei sitten toisaalta vain enää jaksaisi selittää. Tämän johdosta hoidan selitykset ärsyttävimpiin kommentteihin nyt ja tässä. Lukijoiden toivon tyytyvän selityksiin niin, ettei tarvitse sitten livenä kohdatessa hukata aikaa selittelyyn.

- Sun varmaan kannattais vierottaa kaksoset niin saisit taas nukkua.
Kaksosuus ei ole syy vieroitukseen ja toisekseen nukun sujuvasti tissi vauvan suussa. Silloin kun jommalla kummalla on joku yöllinen mähkispöhkis menossa niin tissin avulla saan edes vähän unta. Mainittakoon myös, että esikoinen aikoinaan vieroitti itse itsensä alle vuosikkaana ja voin kokemuksesta kertoa, että yöunet eivät parantuneet millään mittarilla mitattuna. Kun särkee niin nukutaan huonosti oli tissiä tai ei. Kaksoset saavat ihan itse päättää milloin vieroittuvat.

- No eiks se mies nyt koskaan valmistu?
Valmistuu tai ehkä ei. Ei perkeles ole minusta kiinni ja on kovin vähän asioita mitä voisin tehdä asian edistämiseksi tuon lastenhoidon lisäksi. Sopii itse mennä kokeilemaan, että onnistuisiko paremmin. Samojen olosuhteiden luomiseksi korkein sallittu yöunen määrä on 6-7 tuntia ja sen aikana herätyskello soimaan 4-25 kertaa, iloinen migreeni pari kertaa viikossa (johtuen univajeesta) ja 4,5 kuukautta yhtäjaksoista sairastamista koko perheen voimin. Elämä on.

- No hei Matias! Mitäs kuuluu? No sanopa nyt jotain! Ootkos ollut kiltti poika?
Niin... Ei Matias 3½v. ei vielä puhu. Tai no äiti, isä... titaa tiitaa, kutikuti, gogigogi. Viittoo, opastaa, raivoaa, kiskoo kädestä kohteeseen, tuo tavaroita, kommunikoi siis niillä keinoin millä osaa. Ei ota kontaktia toiseen ellei hänellä ole siihen omaa tarvetta. Ei omaa sosiaalisia taitoja toisten ihmisten "lukemiseen". Ei siis tunnista, jos joku arastelee hänen arvaamatonta ja hetkittäin agressiivistakin käytöstään. Haluaisi niin kovasti leikkiä toisten kanssa, mutta halu hiipuu semanttiseen kohinaan, negatiiviseen palautteeseen erityisesti aikuisten taholta.
Kyllä, Matias on kiltti poika, jos niin voi yleensä kenestäkään sanoa. Hän on reipas, lapsen lailla ailahteleva. Rakastaa hellittelyä, on iloinen, ymmärtää halutessaan lähes mitä vaan. Muttei PUHU. Ja tämän asian selittämiseen olen väsynein. On raskasta olla ulkona muiden parissa, kun ventovieraat alkavat pyöritellä silmiään kun isokokoinen poika ei vastaa kysymyksiin, heittää pallolla kaveria päähän (haluaisi raukka leikkiä, mutta keinoa ilmaisuun ei tunnu löytyvän... muuta kuin pallon heitto), tulee kohti hymyillen kuin keksi, puhua pukahtamatta, haluaa koskettaa, mutta koskettaa jäykästi, lähestyy agressiivisesti... Huoh. Ihan aina ei jaksaisi selittää koko kuviota varsinkin kun seurauksena on yleensä tukku sääliviä, kummeksuvia ja ylenkatseellisia ilmeitä. Toisaalta jollen selitä niin saan niitä muutenkin, sillä en toru poikaani hyvin tomerasti vaan pyrin rauhallisesti ohjaamaan oikeaan käytökseen ENKÄ KOSKAAN käske pyytämään anteeksi. Miksi? Koska Matias ei osaa eikä ymmärräkään oikein mistä anteeksi pyydetään. Silloin olen kai sitten pöpi neljän pienen lapsen äiti, joka ei edes osaa kasvattaa mukuloitaan.
Onneksi vastaan on tullut myös positiivisia tapauksia, jotka ovat valaneet minuun uskoa siihen. että on sentään ihmisiä, jotka ymmärtävät mistä on kyse. Pahinta itseasiassa on se, että usein lapset eivät ole moineskaan Matiaksen takkuilevasta kommunikaatiosta ja yrittävät vastata kommunikaatioon aikuisten saadessa hepulin, jota kaikki lapset (mukaan lukien Matias) pelästyvät.
Ai juu ja kyllä, Matias on ohjattu puheterapiaan, toimintaterapiaan ja vieläpä erityispäiväkotiin, jossa saa ammattilaisten kanssa opetella kommunikaatiota. Ja kyllä, tämä on rankkaa. Ja ei, muut lapset eivät mene päiväkotiin. Enkä minä töihin.