asiat edistyvät ja perjantai saapuu. Enää 33 tuntia niin päästään kurkkaamaan masunahan alle ja ollaan hitusen viisaampia. Sitten voi myös alkaa orientoitumaan synnytykseen. Tänään vyöhyketerapiassa jo aloitimme valmistelut asian suhteen ja viikon päästä taas jatketaan toimia. Pelottaa ja ei pelota. Välillä vaippoja ommellessa tulee vainoharhainen olo ja päässä käy ajatus, että mitä jos tulenkin kotiin vain yhden kanssa tai mitä jos nämä molemmat otetaankin pois vielä (mihin minä sitten joudun kaikkien valmisteluideni kanssa?)? Varmaan ihan normaaleja pelkoja tässä kohtaa, mutta kuten isäntä sanoo niin lienee aika turha surra tässä kohtaa asioita, jotka eivät ole minun kädessäni ja voille en voi yhtään mitään. Toisen kautta myös nämä ajatukset hiukan naurattavat, sillä marraskuussa en ollut järin riemuissani kaksosista, nyt sitten pelkään ettei saakaan molempia. Kuka ymmärtäisi naisen logiikkaa?
Vaippatehtaalta voin iloisesti ilmoittaa, että edistystä on tapahtunut ja varmaankin viikonloppuna tai alkuviikosta saattaa ilmaantua kuvamateriaaalia aiheesta. Ompeluvaihde on hyvin päällä ja luojan kiitos ommellessa saa istua eli se passaa toimintona varsin mehevästi minulle. Neulomisvaihdekin on hyvässä vedossa ja tänään tuli postista uusi Fröbelin palikat DVD, jota nyt jemmataan jonkun katastrofin varalle. Sillä kun saa molemmat pojat naulittua sohvaan, jos tarve on. Hiukan jo suunnittelen sen puuttuvan neljännen hommaamista toisen katasrofin varalle. Kas kun tuo toinen jo varlla oleva DVD on lähinnä Juho kamaa... ei todennäköisesti juurikaan Makkun makuun.
Rakas esikoisenikin teki paluun kotiin ja se oli taas yhtä vaikeaa kuin ennenkin. Heilutti urheasti mummulle ovenraosta ja kun ovi sulkeutui niin pieni mies itke suuria kyyneliä ptkin pituuttaan olohuoneen lattialla. Lähes tunti tarvittiin äidin kainaloa toipumiseen ja jälleen saamme odottaa vähintään huomiseen ellei jopa perjantaihin asti, että saamme uutiskatsauksen reissusta. Nyt pelkkä mummun mainitseminen saa pojan pahalle tuulelle ja kyyneliin.