tuli sitten käytyä Mammakeitaalla - vihdoinkin. Jo keskiviikkona piti toimertumani, mutta lähtö venyi sen verran, että lähtö jäi. Vahingosta viisastuneena pakkasin kassin eilen ja tuijotin kelloa silmät kipeinä etten unohtuisi sohvan nurkkaan. Melkein myöhästyin linkkarista, ehdin seisoa pysäkillä peräti 20 sekuntia. Sen kunniksi pyrähdin keskustassa kauppaan ja hain putiikista sadepäiväviihdettä isommille pojille.
Muksut ymmärsivät olla hereillä ja tyytyväisiä koko mammistelun ajan ja matkat viettivät kauniisti makoillen vaunuissaan, mikä on sikäli hieno juttu, että äiti-ihminen säilyi "traumoitta" ja uusi seikkailu tehtäneen hieman nopeammalla aikataululla kun tämä eka. Ihanaa nähdä muitakin ihmisiä kuin oma väki.
Ystävän kanssa lopuksi pohdimme, miten helppoa sivullisten on sanoa "otapa kuule omaa aikaa tuota kohdasta noin ja sitten huollat itseäsi". Kuinka paljon se vaatiikaan ennakointia, suunnittelua ja pohdintaa. Ehkä liikaa, koska asiaan tulee toimerruttua turhan harvoin ja pahimmillaan rentoutumisen lomassa suree toisten pärjäämistä kotona. Huoh. Niin ja mystistä on se, että miesten mielestä tämä asia on aivan yksinkertainen. Sen kun menee vaan. Mitä sitä mietttimään. - No mutku...
Kuka lähtisi joskus vaikka ravintolalaivalle istuskelemaan muutamaksi tunniksi? Silleen mukaspontaanisti?

Ai niin. Sen kummemmin oikolukematta aikaisempia tekstejäni pyydän anteeksi entisiä ja nykyisiä painovehreitäni. Hellästi hymyillen yksi ystävä tänään kertoi, että viesteissäni kirjaimet hyppivät suloisesti - varmaan siis täälläkin mutten vain näe niitä.