Ongelma ei ole minulle uusi ja jos isäntää on uskominen, olen aina paininut saman ongelman kanssa. Olen varmasti siis jonkinlainen työ&tekemismagneetti. Elän jatkuvasti "ennen kuin" ja "sitten kun" elämää. Jos pitäydytään ihan tällä vuosituhannelle niin tässä elämääni määrittäneitä "ennen kuin ja sitten kun x niin x" hetkiä.
2002 Sitten kun gradu on valmis niin käyn vain töissä (neljässä paikassa) ja illalla ehtii harrastaa, lukea kirjoja, neuloa jne.
2003 Sitten kun häät ovat ohi niin voi vain käydä töissä yhdessä paikassa ja illalla ehdin tekemään aina vaikka mitä kivaa mitä nyt ei ehdi
2003syksy2004kevät Nää täytyy nyt tehdä ennen kuin vauva syntyy - Sitten kun vauva syntyy niin voi vaan hoitaa vauvaa
2004 Sitten kun Juho vähän kasvaa niin taas saa tehdä enemmän kaikkea ja tässä sivussahan menee vaikka mitä (Vaaka, Mammakeidas)
2005 Ennen kuin toinen lapsi syntyy täytyy vähän jarruttaa hössötystä ja ommella vaippoja ja ja ja sitten kun vauva on syntynyt niin sitten voi taas vähän relata kun ei ehdi niin paljon.
2006 Sitten kun pojat on kasvaneet niin voi taas ehkä miettiä josko tulis lisää lapsia. Ennen kuin voi tulla lisää lapsia niin täytyy kyllä saada nää ja nää asiat ojennukseen ja vähentää aktiivisuutta.
2007 ennen kuin kaksoset syntyy, täytyy järjestää kämppä, hommata vaunut, uudistaa sänkysysteemi, heivata kauhee määrä kamaa ulos, että mahdutaan, ostaa sitä, tätä, saada isännän gradu valmiiks ja ainakin tars saada ne Makkulle tarkotetut vaipat ommeltua. HEH.
Arvatkaapa vaan lukijani, jotta kuinka paljon on viime vuosina tullut tehtyä niitä gradun aikasia sitten kun gradu on valmis niin neulon sen ja ompelen tuon ja järjestän nuo jne.? Koko ajan  tuntuu tulevan kiireisempiä asioita, jotka ajavat aikaisempien toiveiden ohi. Koko ajan on joku projekti kesken ja niitä pullistelee joka nurkasta ja kolosta ja jokaisen "sitten kun tää on valmis niin voi levätä" -projektin jälkeen hyökkää uusi samanlainen tilalle. Pännii moinen, varsinkin kun seuraava todellinen "sitten kun" on aika kaukana. Isännän sitten kun gradu on valmis niin kaksoset voivat syntyä on toki jossain määrin mieltä ylentävä, mutta siihen se jääkin. Sitten kun kaksoset alkavat olla neljävuotiaita voisi taas kuvitella elämän taas helpottavan, vaikka epäilys kyllä on, että elämällä on aina ylläreitä taskut pullollaan.
Ainoa positiivinen seikka tässä on nyt se, että tällä hetkellä projekteja on niin paljon jonossa, että ne vähäarvoisimmat tipahtavat ihan itsestään öö-mappiin ja kaikki hiukankaan epäoleellinen/häiritsevä/turha asia/esine/roina tulee heivattua alta aikayksikön pikaratkaisulla ovesta ja mielestä ulos. Ajatukset ja toimet ovat lähes täysin kääntyneet perheeseen päin ja niitä ei meinaa millään riittää muille jaettavaksi. Luvatut jutut pidetään, mutta uudet asiat eivät kiinnosta nimeksikään. Pahoitteluni tästä asianosaisille jo etukäteen.