Aika kiitää kuin pikajuna ja pojat myös. Jestas, että ovat pitäneet äitimuorinsa vauhdissa. Ei millään jaksais mennä niin lujaa kun tarvis. Luojalle kiitos piirretyistä. Niiden parissa ovat suurinpiirtein rauhassa PAITSI kun päättävät kumpikin, että keinutuolista olisi hyvä katsoa. Kun toinen nostaa takamuksensa, toinen hyökkää istumaan - riita valmis kun toinen huomaa menetetyn paikan. Yhdessäkin aina välillä leikkivät - noin viisi minuuttia kerrallaan - sovussa, sitten jo hikeennytään kun toinen koskee väärään asiaan. Potkuvehkeillä kruisaillessa aina ekaan kolariin saakka kaikki on hyvin. Yhteistuumin tuhmaillessa sopu säilyy todistettavasti hyvinkin pitkään - pisimpään. Nopeimmin riita tulee kun jompikumpi saa tehdä jotain Äidin hommia Äidin kanssa. Auta armias jos toinen tulee osille. Puraisu on äkäisempi kuin kobran. Makku paralla on puremajälkiä enemmän kuin lääkäri määrää. Saa tosin Juhokin joskus omaa lääkettään kun Makkulla keittää isoveljen syrjintä. Kiinnostavaa on se, että Juhoa äidin puuhat kiinnostavat, Makkua ei, paitsi silloin kun Juhoa kiinnostaa.
Tämän veljeksille tyypillisen kisailun sijaan tykytyksiä ovat herättäneet viimeisenä kahtena päivänä hälyyttävästi lisääntyneet onnettomuudet... ollaan siirrytty uudelle tasolle. Ensin Juho potalla kököttäessään tunki sormet oven saranapuolen väliin pulistessaan (kielletty tuhat kertaa, varmasti) ja juuri kun äiti varoittaa esikoistaan sen tuhannen ja ensimmäisen kerran Makku tietty päättää, että vessan oven pitää olla kiinni (pakkomielle pikkuherralla, sulkee sen aina kun se on auki). Äiti hidas kömpelö ei tietenkään ehdi pelastamaan sormia raosta. Tulos: järkyttäävää itkua, toisen lohdutusta, toisen soimausta, arnicaa, kylmää vihannespussia pyyhkeen sisällä. Kauhee tuuri, ei luita rikki, arnican ansiosta turvotuskin laski asap. Tänään olis sitten Makkun vuoro. Otti ja vei Juhon paikan keinuhevosen selästä. Juho suuttuu, tönäisee (!) ja Makku takaraivo edellä kirjoituspöydän laatikoston kulmaan. JEE! Tulos: huutoa x 2 poikaa (toinen kivusta, toinen pelästyksestä kun toinen huutaa niin lujaa), lohdutusta, arnicaa, tyhjää tissiä, kauhea kolhu päässä, onneksi nahka kesti, hilkulla tosin oli kun varovasti tutkimme. Sittemmin suihkua ja arnicaa, ruokaa, arnicaa ja petiin. Nyt sitten arvotaan koko yö, että hengittääkö, onko kaikki kunnossa ja toivotaan, ettei ala oksentamaan. Jes. Näin sitä pitää. Jättekivaa. Ja näitä vielä kaksin kappalein lisää tähän.
Pitäisköhän varata paikka pehmustettuun huoneeseen jo nyt niin varmasti sitten pääsisi kun hetki koittaa?